Tänä vuonna lakkiaisjuhlan osallistumista on rajoitettu. Juhlaan voi osallisitua lakitettava ylioppilas ja hänen 4-5 läheistään. Heille on numeroidut istuinpaikat viidessä katsomolohkossa. Muut voivat osallistua juhlaamme Ylivieskan PaikallisTV:n kautta, jossa on myös  myöhemmin tallenne juhlasta. Juhlassa lakitetaan tällä kertaa myös syksyn ylioppilaat, joille ei voitu joulukuussa pitää juhlaa.

Juhla alkaa kello 10 ja päättyy ylioppilaiden kulkueeseen sankarihaudoille.

Perjantaina on klo 18 harjoitukset, joihin otetaan lakki mukaan.

Lukuvusi on ollut monella tavoin haastava.  Monet etäopetusjaksot ja toimintaa rajoittaneet viranomaismääräykset ovat haitanneet lukion toimintaa ja opetusta.  Kaikesta huolimatta saimme pidettyä työsuunnitelman mukaisesti kaiken opetuksen ja tärkeimmät juhlatkin eli vanhojen päivät ja penkkarit. Opetusta helpottavat siirtotorakennuksen opetustilat poistuvat kesän aikana lukion pihalta, mutta korvaavia tiloja on saatu järjesteltyä, niin että ensi lukuvuoden suunniteltu opetus ja toiminta onnistuu.

Lukuvuoden lopuksi valtaa lukion autius ja tyhjyys. Se on tarkoituskin. Lukio on läpikulkupaikka. Kesän jälkeen  lukion päättäneet ovat muissa maisemissa oman elämänsä tavoitteita toteuttamassa. Ja kaksi reipasta ikäluokkaa ja uudet innokkaat alkavat  palaavat syksyllä 10.8. kouluun. Toivottavasti mukavalla mielellä.

Kalle Luhtasela

rehtori

Pin It on Pinterest

Jaa somessa: